11.8.2009

Muutoksen aika

Blogitauon aikana tulin siihen tulokseen, että Eyecandy on tullut tiensä päähän. En tunne blogia enää omakseni, en pidä siitä, mihin suuntaan blogi on mennyt. Bloggaamista en kuitenkaan halua lopettaa, haluan vain aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka samankaltaisia juttuja on luultavasti uudessakin blogissa. Eyecandy kiittää ja kumartaa tehden tilaa so chic-blogille, jatkakaa ihmeessä seuraamista! :)

26.7.2009

See you in a bit

Toppi GT, hame H&M, vyö VeroModa, ballerinat Pieces, rannekoru lahjaksi saatu.

Asun myötä siirryn pakolliselle blogitauolle, poikaystävä vie koneen illalla mukanaan armeijaan ja oman koneen hankintaan asti hiljaisuutta on odotettavissa!

22.7.2009

Selling and thinking

Heipä hei ihmiset! Viime päivien ohjelmaan on kuulunut töiden lisäksi armotonta pyykkäystä, vaatteiden läpikäyntiä ja hinnoittelua - kirppistä varten siis! Joten tamperelaiset ja muutkin näillä kulmilla liikkuvat, mulla on huomisesta lähtien kirppispöytä Itsenäisyydenkadulla sijaitsevalla Bonus-Kirppiksellä, pöydän numero 43! Myynnissä on paljon vaatteita, kenkiä, vöitä ja laukkuja, jotkut ihan käyttämättömiä, sekä kasoittain vanhoja muotilehtiä! Mukana on myös pari meidän äidin vanhaa vaatetta, joista saa ainakin hyvät naurut. ;) Hinnat eivät päätä huimaa!


Kirppisjuttuja kootessani tajusin, että olen käyttänyt aikamoisen omaisuuden vaatteisiin, kenkiin ja muuhun hömppään tässä viimeisten viiden vuoden aikana. Varsinkin ne jutut, jotka on jäänyt täysin käyttämättä, toimi oikeina silmienavaajina: miksi olen ostanut tämänkin vaatteen? Olenko muka oikeasti tarvinnut tätä? Niimpä aion nyt alkaa toteuttaa uudenlaista ostosfilosofiaa: ostan vain sellaista, mitä OIKEASTI tarvitsen ja mikä minun on OIKEASTI pakko saada, jotain jonka tiedän eksyvän päälleni kerta toisensa jälkeen. :)

Kuvat täältä ja täältä.

18.7.2009

Alesaalis

O.i.s:n gladiaattorisandaalit 25 €, Aleksi13

Musta Onlyn neulemekko 9,90 €, Kekäle

Monkin sininen löysä toppi 14,95 €, Go 4 it vol 2. -nettiputiikki

Onlyn kiiltävä minimekko 12,90 €, Kekäle

Riipus 3,95 €, Gina Tricot

Paperbag -hame 7,45 €, Gina Tricot

Vaaleanpunainen minihame 7,45 €, Gina Tricot

Sinivalkoraidallinen paita 7,45 €, Gina Tricot

Vilan mekko 12,90 €, Nelly.com

Harmaa jumpsuit 5 €, H&M


Selästä avonainen Vilan mekko 8 €, Stockmann

Löysä valkoinen mekko 7 €, H&M

Vilan farkut 15 €, Stockmann

Olen tosi ylpeä, sillä alenusmyyntireissuilta mukaan tarttui vain kaksi normaalihintaista tuotetta!

Ballerinat 12,95 €, H&M


Vyö 12,90 €, Vila

Mitäs piditte ostoksista?Älkääkä huoliko, tämä tyttö aloitti nyt shoppailulakon joka kestää ainakin siihen asti, kunnes olen käyttänyt jokaista näistä vaatteista! :D

17.7.2009

Haaveista todeksi?

Net-A-Porter -luksusnettiputiikki on ainakin minulle sellainen paikka, jossa käyn säännöllisesti kuolaamassa toinen toistaan ihanempien designervaatteiden, -laukkujen ja etenkin -kenkien perään! Nyt ale-aikaan sieltä olisi mahdollisuus tehdä tosi hyviä löytöjä ja säästää satoja euroja, hinnat tosin taitavat silti olla vähän liian suuria tulevan opiskelijan kukkarolle. Keräsin kolme asukokonaisuutta nykyisine ja alkuperäisine hintoineen. :)



Melkoisia alennuksia, vai mitä olette mieltä? Seuraavaksi onkin sitten luvassa postaus omista alelöydöistäni, joita onkin ihan mittava määrä...

Kuvat Net-A-Porter

16.7.2009

LWD

Tästä kaikki alkoi toukokuussa. JC:stä löytämäni olkaimeton valkoinen mekko, jossa on kaiken lisäksi taskut, vei sydämeni täydellisesti ja sai minut kiertämään kaikki kaupungin (+Ideaparkin) liikkeet löytääkseeni oikean kokoisen! Varastosta löytyi onneksi yksi, ja sain tämän ihanuuden itselleni 29,90 eurolla. Mekko ei ole vielä päässyt ylleni, koska säästän sitä äitini 50-vuotisjuhliin jotka ovat onneksi jo muutaman viikon päästä!

No, joskus kesäkuun puolivälissä kävelin Vero Modaan ja näin tämän mekon. Kreikkalaishenkinen yläosa ja täydellinen pituus - pakkohan se oli saatava. Hintaa mekolla oli 29,90 €.

Sitten alkoivat alet, ja kas kummaa löysin valkoisen mekon! Tämä rento mekko on eksynyt päälleni vaikka kuinka usein, ja hintaa mekolle jäi vaivaiset 7 €.

Valkoisten mekkojen perheeni sai viimeisen jäsenensä viime viikolla, kun Nelly.com:in alesta bongaamani Vilan mekko saapui postin mukana. Hintaa tällä poikaystäväni "keijumekoksi" nimittämällä ihanuudella oli vain 12,90 €.

En ole ainoa joka on hurahtanut valkoisiin mekkoihin, vai mitä sanotte näistä kuvista?

Selena Gomez

Mischa Barton

Cameron Diaz

Demi Moore

Hayden Panettiere

Valkoisia minimekkoja on nähty myös catwalkilla, niin tämän kesän näytöksissä...


...tulevana syksynä...

...ja ensi kesää ennakoivissa resort-mallistoissa!

Eli hyödyllisiä ostoksia ovat olleet! :) Mitä mieltä valkoisista mekoista?

Julkkiskuvat In Style, catwalk-kuvat Style.com

15.7.2009

Resort 2010 p.3

Moschino

Moschinon mallisto oli naisellinen mutta leikkisä, hienostunut ja seksikäs. Porkkanahousujen ja jakun yhdistelmä saa keveyttä remmikorkkareista, ja yöpukumainen mekko on kerrassaan ihana! Superlyhyet shortsit eivät nekään näytä tyrkyiltä kauniiseen pitsijakkuun yhdistettynä.

Marjapuuronvaaleanpunainen ja kirkas sininen näyttävät ihanilta yhdessä! Sininen kuosimekko on sekin ihana, ja mustassa pitkässä paidassa on ihana leikkaus.

Pikkumusta saa uuden ilmeen pupurintakorulla, beigessä minimekossa ihastuttaa kaula-aukon leikkaus. Himmeästi kiiltävä vaaleanpunainen takki on aivan ihana, samoin kuin koko sinistä ja beigeä yhdistävä asukokonaisuus.

Matthew Williamson


Matthew Williamson on yksi niistä suunnittelijoista, joista tietää varmasti, mitä mallistolta odottaa: printtejä, kirkkaita värejä ja mielenkiintoisia muotoja. Yllä näkyvät mekot ovat hyvin samassa linjassa H&M -yhteistyön kanssa, mikäs siinä kun homma toimii! Harmaa jumpsuit on aivan mahtava, ja nuo laukut törkeän hienoja.

Kirkas turkoosi ja poltettu oranssi toimivat yllättäen tosi hyvin yhdessä, ja valkoinen mekko saa ryhtiä rouheasta nahkavyöstä. Mustalla miehustalla varustettu printtimekko on yhtä aikaa rento ja juhlava, monikäyttöinen vaatekappale siis!

Paljettijakkuja näkee vähän joka paikassa, ja aina silloin toivon omistavani sellaisen! Sitten tajuan kuitenkin, etten luultavasti tulisi sellaista muutamaa kertaa enempää käyttämään. :D Sifonkimekot ovat nekin hienoja.

Temperley London

Temperley London on ainakin itselleni vähän tuntemattomampi merkki, mutta tämän resort -malliston jälkeen aion ehdottomasti painaa nimen mieleen! Iltapuvut ovat konstailemattoman kauniita, ja musta pitsipäällysteinen mekko on sekin upea.

Sinisen mekon tekstuuri on hauska, ja keltainen ja turkoosi mekko saavat vielä extrapiristystä kultaisista niiteistä.

Tiikerikuvioiset, kiiltävät haaremihousut samoin kuin seeprakuvioinen jumpsuit kuulostavat pahalta, mutta näyttävät yllättäen tosi hyvältä! Valkoinen mekko on täydellisesti kullalla asustettu.

BCBG Max Azria

Max Azria se vaan osaa! BCBG Max Azrian mallisto oli täynnä toinen toistansa ihanampia minimekkoja. Valkoisessa mekossa on melko sporttinen malli, tummansininen mekko taas saa lisäpiristystä mustasta nauhasta. Oranssi mekko on yksinkertaisesti upea, enkä edes ala kertomaan mitä mieltä olen noista kengistä!

Keskimmäisenä näkyvä sininen taskumekko on aivan ihana! Huonommaksi eivät toki jää muutkaan kaksi, huomatkaa molempien erikoinen leikkaus.

Nuden ja valkoisen sävyt ovat kesällä ihan suosikkejani, ja tuo keskimmäinen mekko on täydellinen! Valkoiset mekot ovat muutenkin valloittaneet sydämeni, siitä lisää heti kun ehdin ottamaan kuvia. ;)

Alberta Ferreti

Alberta Ferretti luo takuuvarmasti hienostuneita vaatteita, niin myös tällä kertaa. Vanhoista ajoista muistuttava sininen mekko on upea, samoin kuin täydellisen mallinen beige trenssi. Musta sifonkitoppi paljastaa juuri oikean verran.

Värikkäät trikoomekot näyttävät ihanan raikkailta, ja sininen iltapuku on kerrassaan jumalallinen.


Leijonankeltaiset (H&M:n muutama syksy sitten lanseeraama hittiväri ;D) housut näyttävät tosi hyviltä valkoiseen ja beigeen yhdistettynä, ja venepääntiellä varustettu kuosimekko on todella kaunis. Viimeisen kuvan laukku on aivan ihana!

Kuvat Style.com

14.7.2009

Leokengissä bailaamassa


Mekko New Yorker, kengät H&M, vyö Vero Moda, legginssit Seppälä, rannekello Esprit